Palvelut

Kasvot

Kasvohoidot räätälöimme juuri sinun kasvojesi ihoa ja kuntoa ajatellen. Teemme suunnitelman sen hoidosta ja keskitymme niiden hyvinvointiin niin hoidon aikana, että kotihoitotuotteiden kanssa.

Tuotesarjoina on kotimainen luonnonkosmetiikka sarja Unna Nordic sekä Bielenda.

Kaksi polkua

Suomalaiset ovat kautta aikojen hakeneet metsästä turvaa, suojaa ja ravintoa. Metsän rauhoittava ja elvyttävä vaikutus ohjaa meitä myös Unna Nordicilla. Metsästä saamme innoitusta, inspiraatiota ja raaka-aineita. Haluamme, että jokainen Unna- hetki on pieni metsäkylpy.

Unna Nordicin äärellä on kaksi polkua. Ensimmäinen polku johdattaa kauneushoitolaan, jossa odottaa hetki unenomaisessa metsässä, sammalmättään äärellä. Hierovat liikkeet, pehmeät tuotekoostumukset, hoidontunnelmaan sävelletty äänimaailma sekä metsäkukkien ja havujen tuoksut rentouttavat.

Toinen polku vie askeleet kodin kylpyhuoneeseen. Unna Nordic- tuotteet tuovat metsäelämyksen myös kotioloihin ja tarjoavat iholle kokonaisvaltaista hoitoa. Tuottet on luotu tukemaan ihon hyvinvointia ja purkamaan stressiä terapeuttisen tuoksumaailman avulla.

Bielenda on luonnon raaka-aineisiin pohjautuvan kosmetiikan edelläkävijä. Sillä on 25 vuoden kokemus luonnon raaka-aineiden käytöstä ihonhoidossa. Mm. kasviuutteet, savi, merilevä, hedelmät, yrtit, mehiläisvaha ja aromaterapiaöljyt. Bielenda on kehittänyt niiden pohjalta korkealaatuisia, mielenkiintoisia ja tehokkaita kosmetologisia hoitoja kaikille ihotyypeille. Sarja on Krakovassa vuonna 1990 perustettu perheyritys. Tuotteet ovat voittaneet useita palkintoja kauneusalan lehdissä ja messuilla. Bielendan tuotteita ei testata eläimillä.

Denova Pro on ihonhoitosarja, jossa yhdistyvät korkealaatuiset ainesosat, luonnollisuus ja erinomainen hintalaatusuhde. Denova Pro on palkittu ammattilaissarja, joka on kerännyt paljon suosiota Keski-Euroopassa.

Denova Pro sisältää laajan valikoiman kasvohoitotuotteita kaikille eri ihotyypeille. Kaikki Denova Pro tuotteet pohjautuvat parhaisiin luonnollisiin ainesosiin. Denova Pro -laboratoriot ovat 20 vuoden kokemuksella valinneet luonnonaineiden joukosta 100 tehokkainta ja ihonhoitoon parhaiten soveltuvaa ainesosaa. Tuotteet ovat korkealaatuisia ja hinnaltaan kaikkien ulottuvilla. Kaikki tuotteet ovat allergiatestattuja, tuotteiden teho on kliinisesti testattu eikä tuotteita ja ainesosia ole testattu eläimillä.

Mikroneulaus

Dermapen 4 on vuosituhannen läpimurto, joka hyödyntää kohtisuoraa neulauspäätä. Dermapen 4 liikkuu iholla luoden miljoonia mikrokanavia ihoon ja käynnistäen ihon luonnollisen korjausprosessin. Dermapen 4 mahdollistaa jopa 80% tehokkaamman aktiiviainesosien kuljettamisen syvälle ihon kerroksiin.

Mikroneulaus edistää arvetonta parantumista ja uudistaa ihon kollageeni-ja elastiinituotantoa kudoksessa, korjaten ja kiinteyttäen juonteita asteittain. Dermapen 4:llä voidaan hoitaa sekä vahvoja että herkkiä ihoalueita, kuten silmänympärysihoa, huulia, korvalehtiä ja nenää.

Mikroneulauskynää käytetään ihon uudistamiseen, juonteiden silottamiseen, arpien ja pigmenttimuutosten hoitamiseen. Se tasoitaa ihon epätasaisuuksia nopeammin, tehokkaammin ja kivuttomammin.

Hoidon tulokset ovat nähtävissä heti ensimmäisen hoidon jälkeen. Merkittävät ja pitkäkestoiset hoitotulokset ovat nähtävillä 3-6 hoitokerran jälkeen (2-8 viikon hoitovälillä)

Hoidon kontraindikaatiot ovat: taipumus keloideihin, diabetes, syöpä, verenvuototauti, ihotulehdukset, autoimmuunisairaus, akne, ruusufinni, raskaus

Hoidon jälkeen on normaalia, että iho punoittaa. Viikon ajan on syytä välttää saunomista, auringonottoa vältettävä n kuukauden ajan.

Lash Lift/ kestotaivutus

Ripsien kestotaivutus sopii jäykkä-ja suoraripsisille helpottamaan päivittäistä meikkaamista. Taivutin ei ole tarpeellinen,kestotaivutus pysyy ripsissä 4-8 viikkoa,riippuen ripsien uusiutumis ajasta. Kestotaivutuksessa ripset taivutetaan silikonimuottien avulla. Koko valitaan ripsien pituuden ja halutun kaarevuuden mukaan.

Hieronnat

Klassinen hieronta

Hieronta on psykofyysinen hoitotapahtuma, jossa käsin suoritetuilla, pehmeisiin kudoksiin kohdistuvilla, liikkuvilla, sujuvan rytmisillä ja voimakkuudeltaan oikein säädetyillä otteilla kudoksia painaen ja/tai venyttäen pyritään edistämään tai rauhoittamaan erilaisten kudosten toimintoja tietyn tavoitteen suuntaisesti.

Klassinen hieronta on erilaisista otteista muodostunut yksilöllinen kokonaisuus jossa asiakkaan kunto ja elämäntilanne otetaan huomioon. Vaikka hierontaotteet kohdistuvat kudoksiin, vaikuttaa hieronta ihmiseen aina myös kokonaisvaltaisesti – kosketus, fyysinen konkreettinen hoitaminen ja hierojan läsnäolo vaikuttaa hoitotulokseen merkittävästi. Klassinen hieronta on hyvin vanha perinteinen hoitomuoto, jolla tarkoitetaan käsin tehtyä pehmeiden kudosten erilaista liikkuvaa muokkausta – esimerkiksi painelua tai sivelyä. Hieronta tehdään joko kokovartalo- tai jonkin osa-alueen, niskan tai vaikkapa hartioiden hierontana.

Urheiluhieronta on klassisen hieronnan soveltamista urheilijoiden tarpeisiin.

Urheiluhieronta ei ulkoisesti eroa klasssisesta hieronnasta, mutta urheiluhierontaa antavalta terapeutilta edellytetään laajempaa ymmärrystä urheilun aiheuttamien harjoitteiden ja rasitusten vaikutuksesta kehoon. Vastaavasti taito annostella hierontaa siten, että se edesauttaa urheilijaa optimaalisesti eri harjoittelu- ja kilpailujaksoissa/ -tilanteissa, erottaa urheiluhieronnan ns. perushieronnasta.

Intialainen päähieronta

Intialainen päähieronta yhdistää tuhatvuotisen pään hierontaperinteen sekä stressialttiin niska-hartiaseudun hieronnan. Menetelmää voisi kuvata myös stressipesuksi sen nopeasti stressiä purkavan vaikutuksen perusteella. Eksoottisesta nimestään huolimatta kyse on länsimaiseen elämäntapaan sopivasta, yksinkertaisesta ja rauhoittavasta hieronnasta, joka laukaisee stressiä ja helpottaa sen aiheuttamia oireita.

Intialainen päähieronta pohjautuu vuosituhantiseen Auyrvedaan (Elämän tiede, tieto), jonka mukaan terveys koostuu fyysisen, psyykkisen ja henkisen hyvinvoinnin tasapainosta. Sen päämääränä on lisätä vuosia elämään ja edistää täydellistä terveyttä. Päähieronnan syntyhetket sijoittuvat vähintään 1000 vuoden taakse intialaisten perheiden perinteisiin. Jo alkuaikoina tämän hieronnan tavoitteena oli hoitaa koko kehoa kokonaisvaltaisesti ja se onkin erinomaisesti rentouttava hoitomuoto.

Kuumakivihieronta

Kuumakivihoito on tuhansia vuosia vanha hoitomuoto, jota on käytetty mm. Intiassa, Tiibetissä ja Havajilla. Se on saavuttanut viime aikoina suuren suosion maailmalla. Hoito on syvästi rentouttava ja lämpimien kivien vaikutus yltää jopa muutaman sentin syvyydelle poistaen tehokkaasti jännitystä lihaksista.

Hierontaan käytetään luonnon hiomia basalttikiviä. Sileät kivet ja hoidettava kehon osa käsitellään ölyllä. Näin kivet liikkuvat helposti ja ne luovuttavat lämpöä tasaisesti hierottavalle alueelle. Mikäli kaipaat rentoutusta, sopii kuumakivihieronta sinulle erinomaisesti. Hoidolla on myös muita vaikutuksia:

  • verenkierto vilkastuu- aineenvaihdunta tehostuu
  • kuona-aineet poistuvat kehosta tehokkaammin
  • laukaisee stressiä ja lihasjännityksiä
  • liikeradat laajenevatMikäli sinulla on sydän- ja/tai verisuonivaivoja, suonikohjuja, ihosairauksia, jotka pahenevat kosteasta lämmöstä, akuutti tulehdus, kuume tai flunssa, ei kuumakivihieronta sovi sinulle.

Hieronta tehdään hoitopöydällä paljaalle iholle. Hieronnassa käsitellään koko keho asiakkaan toivomia paikkoja painottaen.

Aromaterapia

Aromaterapia on lempeä ja luonnollinen tapa tukea terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Aromaterapia sopii mm. stressin aiheuttamaan rentoutumiseen. Aromaterapia pohjautuu tuoksuvista,aromaattisista kasveista eristestettäviin haihtuviin eli eteerisiin öljyihin. Ne ovat aitoja,eivätkä sisällä mitään kemiallisia jatkeita.

H.A.A.- hengitystä avaava ja aktivoiva hieronta n 1t

H.A.A. – hieronta on menetelmä, jossa käytetään erilaisia hierontaotteita sekä venytyksiä. Klassisen hieronnan avulla pyritään saamaan rintakehä elastiseksi, jotta hengittäminen olisi helpompaa. Hengityksen tehtävänä on tuoda happea elimistöön ja poistaa aineenvaihdunnan tuloksena syntynyttä hiilidioksidia. Hengitystekniikalla on suuri merkitys ilman ja hapen saannin kannalta. Hoitoalueeseen kuuluu myös kaulan- ja pään alue, jossa sijaitsee purenta- ja apuhengityslihakset.

H.A.A. – hieronnan on kehittänyt Voice massage terapeutti Eva Saari

Sokerointi

Sokerointi eroaa monella tapaa totutusta kylmä- tai kuumavahalla tehtävästä karvanpoistosta. Suurin ero on karvanpoiston suunta. Sokerimassa levitetään vastakarvaan ja poistetaan myötäkarvaan.

Muita eroja verrattuna vahaukseen on mm.

  • Sokeri sisältää luonnonmukaisia ainesosia (sokeria, vettä ja sitruunamehua)
  • Ei allergisoivia kemikaaleja, kuten erilaisia säilöntäaineita
  • Sokeri on karvanpoistoa tehdessä ihonlämpöinen eli ei polta ihoa
  • Sokeri on vesiliukoinen, jonka ansiosta se on helppo puhdistaa esim. iholta
  • Elävät solut ovat kosteita, jonka takia vesiliukoinen sokeri ei pysty kiinnittymään niihin. Tämän vuoksi ihoaluetta voi myöskin käsitellä useampaan otteeseen vahingoittamatta ihoa
  • Sokeri kuorii hellävaroen vahingoittamatta eläviä soluja
  • Samalla massalla voidaan käsitellä useita eri hoitoalueita kerralla (esim. bikini ja kainalot) ilman mitään kiirettä, sillä sokeri ei kuiva ihoon
  • Karvanpoisto tehdään myötäkarvaan, jolloin karva ei katkea eikä karvatuppi ärsyynny yhtä paljon kuin vahatessa
  • Iho punoittaa käsittelyn jälkeen huomattavasti vähemmän
  • Sokeri on käytössä hygieeninen
  • Sokerilla voidaan poistaa lyhyempää karvaa kuin vahalla, jonka ansiosta karvankasvu hidastuu huomattavasti

bielenda_hydrahyal